Teija Sääksmäki
Kuntavaaliehdokas Espoon Saunalahdesta - Luotettava ja energinen yrittäjä
Olin nuorempana mukana politiikassa, kun toimin kokoomusnuorissa ja piirihallituksen jäsenenä. Elämä vei minut moniksi vuosiksi pois politiikan parista. Olen viimeiset kahdeksan vuotta toiminut kaupallisena johtajana ja yrittäjänä ravintola-alan tukkukaupassa. Hiljattain myin osakkeeni ja olen käyttänyt aikaa pohtimalla tulevaisuuttani ja sitä, mikä minusta isona tulee. Nyt koen, että minulla on mahdollisuus tehdä merkityksellisiä tekoja ja asettua ehdolle kuntavaaleissa.
Minulle Espoo on kaupunki, jossa yhdistyvät yrittäjyyden mahdollisuudet ja elämänlaatu. Tavoitteenani on tehdä Espoosta tunnettu yrittäjämyönteisenä kuntana, jossa jokaisella on mahdollisuus yrittää ja menestyä. Haluan edistää Espoon selkeämpää identiteettiä ja tehdä siitä kodin jokaiselle tänne muuttavalle, niin että on helppo kertoa minkälainen kaupunki Espoo on.
Perhe ja taustani
Olen alun perin kotoisin Oulusta ja asunut Espoon Saunalahdessa kuusi vuotta. Merellinen ympäristö ja nuorimman poikani lukiopaikka Kirkkonummella houkuttelivat meidät muuttamaan tänne. Haluan vahvistaa Espoon identiteettiä sekä tehdä kaupungista helposti lähestyttävän uusille asukkaille. Minulla meni hetki ennen kuin ymmärsin Espoon muodostuvan viidestä eri keskuksesta. Oli aika, jolloin en osannut kertoa kysyttäessä millainen kaupunki Espoo on ja tätä kun kysyy muualta Espooseen muuttaneilta, on tämä sama tilanne myös monella muulla. Espoon identiteettiä olisi hyvä kirkastaa, sillä vuonna 2023 Espooseen muutti 8 750 asukasta ja tämä luku on kasvu suuntainen.
Minulla on kaksi aikuista poikaa. Nuorin poikani asuu avopuolisonsa kanssa Saunalahdessa ihan tässä meidän lähellä ja vanhempi poikani perheineen asuu Kuopiossa. Olen onnellinen 6-vuotiaan pojan MummiS, kuten meillä lapset minua nimittävät. Perheeseemme kuuluu myös pieni valkoinen karvapallo Blanco. Hän edustaa Bichon Frisé koirien sukua ja on meille erityisen rakas perheenjäsen. Perhe on minulle tärkeä, ja elämässä suuri voimavara. Haluan luoda Espoosta kaupungin, jossa myös tulevat sukupolvet voivat kasvaa luottaen tulevaan.
Koulutukseni
Koulutukseltani olen yo-merkonomi ja sosiaalikasvattaja. Nämä koulutukset ovat antaneet minulle pohjan toimia työelämässä ihmiset huomioon ottavana muutosjohtajana. Tiedän kokemuksesta, että näin syntyvät aina parhaat tulokset ihan kaikkien kannalta. Ihmisillä ja tunnelmalla on merkitystä.
Vapaa-ajan harrastukseni
Vapaa-ajallani kesäisin nautin Espoon saariston kauneudesta mieheni kanssa veneillen. Talvisin minut ja mieheni löytää Lapista Pyhätunturilta hiihtämästä tai pujottelemasta, sillä laskettelu on ollut rakas harrastus nuoruudestani lähtien, tuolloin kilpailin freestyle-hiihdossa. Iloitsen suuresti, että Hypridiareena Hype tuli Kivenlahteen ja ylläpidän kuntoani jumpassa, joogassa ja kuntosalilla. Rakastan kulttuuria kaikissa sen muodoissa. Erityisesti rakastan hurmaavia ravintoloita. Kokkaamme mielellämme myös kotona ja olemme perustaneet kavereiden kanssa myös kokkikerhon, joka kokoontuu aina säännöllisin väliajoin. Meidän perheessä hyvä ruoka on rakkautta.
Luonteeni ja arvoni
Olen energinen, utelias ja näen maailman mahdollisuuksien kautta. Haluan omalla esimerkilläni ja toiminnallani luoda Espoosta kaupungin, jossa jokainen voi elää täysipainoista elämää ja toteuttaa unelmiaan. Kannatan avoimuutta, yrittäjyyttä ja yhteisöllisyyttä, ja olen valmis tekemään töitä näiden arvojen eteen. Äänestäessäsi minua voit luottaa siihen, että teen parhaani Espoon ja sen asukkaiden hyvinvoinnin puolesta.
Arvoni tarkoittavat minulle tätä
Kuuntelen: Uskon, että avoin ja rehellinen keskustelu on avain ongelmien ratkaisemiseen ja yhteisymmärryksen saavuttamiseen.
Uskon ihmisiin: Luotan ihmisten kykyyn tehdä oikeita päätöksiä ja uskon yhteisön voimaan. Tutkitusti yhdessä tehdään aina parhaimmat päätökset.
Yritän aina parhaani: Sitoudun tekemään parhaani kaikessa, mihin ryhdyn, pyrkien aina korkeimpaan laatuun ja eettisyyteen.
Perhe: Perhe on elämäni perusta ja suurin voimavara, ja haluan edistää perheiden hyvinvointia ja tukea heitä arjen haasteissa.
Rohkeus: Olen valmis ottamaan vastaan haasteita ja tekemään rohkeita päätöksiä paremman tulevaisuuden puolesta.
Kiitos tuestasi ja luottamuksestasi!